SRU1 -urakkaan sisältyi mm Lustikullan ak:n, Tunnelipuiston ak:n, Siltakadun ak:n ja Villasen ak:n rakentaminen täysin valmiiksi.  Kohteen maa-, pohjarakennus-, taitorakennus ja kadunrakennustyöt kuuluivat urakan kokonaisuuteen. Kohteen työpäällikkö Matti Rekilä kertoo töiden sujuneen odotetusti.  Erityisesti hän haluaa mainita Kreaten saavuttamat täydet turvallisuusbonukset. Niiden vaatimuksena olivat mm. MVR-mittausten keskiarvo yli 95% ja tapaturmataajuus alle 5 tapaturmaa miljoonaa työtuntia kohti.

Kreaten työmaan vastuuhenkilöinä toimivat Juha Valjakka ja Vilho Hiltunen.

Ainola – Purola SRU1 -hanke liittyy Liikenneviraston suunnitelmiin Pasila–Riihimäki rataosan liikenteellisen välityskyvyn parantamisesta. Hankkeen tavoitteena on parantaa sekä rataosan välityskykyä että häiriösietokykyä, joten edellytykset yhteyksien lisäämiselle paranevat. Lisäksi lähijunien liikennöinti nopeutuu. Päivittäisten ruuhka-ajan häiriötilanteiden hoito helpottuu sujuvoittaen liikennöintiä.  Välityskyvyn parantaminen toteutetaan kahdessa vaiheessa.  Yleissuunnitelma ensimmäisestä toteutusvaiheesta on valmistunut toukokuussa 2012 ja toisesta toteutusvaiheesta marraskuussa 2015. Ensimmäisen vaiheen rakennussuunnittelu käynnistyi vuonna 2015 ja ensimmäiset rakennusurakat vuonna 2016.

Lisätietoja osoitteesta:https://www.liikennevirasto.fi/pasila-riihimaki#.WnmM7YjFIuV

ainola purola

Tila

Valmis

Kategoria

Osoite

Järvenpää

Valmistuminen

12/2017

Projektinjohtaja

Matti Rekilä

Projektin henkilöstö

Tehtävä Nimi Puhelin Sähköposti
Työpäällikkö Matti Rekilä +358 40 532 2171 matti.rekila(a)kreate.fi

Artikkelit

Kirjalansalmen vinoköysisillan köydet asennettu – uljas siluetti piirtyy horisonttiin

Paraisilla sijaitsevan Kirjalansalmen uuden vinoköysisillan rakentamisessa on saavutettu merkittävä virstanpylväs: sillan näyttävät ja rakenteellisesti keskeiset vinoköydet on saatu asennettua onnistuneesti paikoilleen. Sillan 76 vinoköyden asennus kesti kaikkineen 10 viikkoa. Osana…

Jani Hietanen aloitti mittauspäällikkönä ratayksikössä

Maanmittaustekniikan insinööri Jani Hietanen täydentää infra-ammattilaistemme joukkoa, sillä hän on aloittanut mittauspäällikkönä Kreaten ratarakentamisen yksikössä. Radalla Jani on viettänyt lähes koko työuransa. Ensimmäiset vuodet hän työskenteli mittaustöissä mittausinsinöörinä ja mittaustyönjohtajana Etelä-Suomessa radan…

Kreate mukaan Vantaan ratikan vaunuvarikon ratainfran toteuttamiseen

Kreaten, GRK:n ja suunnittelijaosapuolten ryhmittymä on solminut Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenteen kanssa sopimuksen Vantaan ratikkaan kuuluvan Vaaralan varikon ratainfran suunnittelusta ja toteuttamisesta. Allianssimallinen sopimus jakautuu toukokuussa 2025 alkavaan kehitysvaiheeseen sekä tilaajan erillispäätöksellä…