Valtatie 1 kulkee Kirkkojärven suiston yli. Ongelmana oli tulvavesien aiheuttamat liikenne- ja väylävahingot. Perusparantamisen yhteydessä rakennettiin noin kilometrin matkalle uusi paalulaatta sekä nostettiin tien pintaa keskimäärin metrillä.

Liikennevirrat kyseisellä alueella ovat erittäin vilkkaat. Koko urakan ajan pidettiin kaksi kaistaa auki molempiin suuntiin lukuun ottamatta syksyn 2017 tulva-aikaa, jolloin reilun viikon ajan oli käytössä vain yksi kaista kumpaankin suuntaan. Tulvaveden hallinta korostui koko urakan aikana veden korkeuden vaihtelun ollessa jopa puolitoista metriä.

Urakka-alue oli noin kilometrin mittainen. Paalulaatta rakennettiin 24 000 m2, maanleikkausta suoritettiin 15 000 m3 ja harjaterästä käytettiin noin 1000 tonnia. Teräsbetonipaalua lyötiin maahan 80 kilometriä ja asfaltointia tehtiin noin kaksi hehtaaria.

Liikenneviraston (nyk. Väylävirasto) projektipäällikkö Jukka Hietaniemi kiitti työmaajohtoa erittäin hyvästä suorituksesta. Urakan aikana sovitut asiat toimivat ja sopimukset pitivät.

– Tässä kohteessa KU-urakkamalli toimi erinomaisesti. Yhdessä tekemisen -malli toimi ja urakoitsijan hyvät kontaktit auttoivat löytämään ratkaisuja ja tekijöitä työn eri vaiheissa.

Tilaajana Väylävirasto ja toteutusaika 3/2017 – 10/2018.

Lue lisää

https://vayla.fi/kirkkojarvi#.XVqgBegzaUl

Vt1 Kirkkojarvi 2

Tila

Valmis

Kategoria

Osoite

Kirkkojärvi,
Espoo

Valmistuminen

11/2018

Projektinjohtaja

Taisto Malinen

Projektin henkilöstö

Tehtävä Nimi Puhelin Sähköposti
Taisto Malinen +358 50 528 0272 taisto.malinen(a)kreate.fi

Artikkelit

Kirjalansalmen vinoköysisillan köydet asennettu – uljas siluetti piirtyy horisonttiin

Paraisilla sijaitsevan Kirjalansalmen uuden vinoköysisillan rakentamisessa on saavutettu merkittävä virstanpylväs: sillan näyttävät ja rakenteellisesti keskeiset vinoköydet on saatu asennettua onnistuneesti paikoilleen. Sillan 76 vinoköyden asennus kesti kaikkineen 10 viikkoa. Osana…

Jani Hietanen aloitti mittauspäällikkönä ratayksikössä

Maanmittaustekniikan insinööri Jani Hietanen täydentää infra-ammattilaistemme joukkoa, sillä hän on aloittanut mittauspäällikkönä Kreaten ratarakentamisen yksikössä. Radalla Jani on viettänyt lähes koko työuransa. Ensimmäiset vuodet hän työskenteli mittaustöissä mittausinsinöörinä ja mittaustyönjohtajana Etelä-Suomessa radan…

Kreate mukaan Vantaan ratikan vaunuvarikon ratainfran toteuttamiseen

Kreaten, GRK:n ja suunnittelijaosapuolten ryhmittymä on solminut Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenteen kanssa sopimuksen Vantaan ratikkaan kuuluvan Vaaralan varikon ratainfran suunnittelusta ja toteuttamisesta. Allianssimallinen sopimus jakautuu toukokuussa 2025 alkavaan kehitysvaiheeseen sekä tilaajan erillispäätöksellä…