Uratarinat Teemu

Rakennusinsinööri Teemu Kiiskinen työskentelee haastatteluhetkellä vastaavana työnjohtajana Metsä Fibren Biotuotetehtaalla Äänekoskella vedenkäsittelylaitosprojektissa. Teemu on liikkunut töiden perässä ympäri maata ja ennen Äänekoskelle siirtymistään hän työskenteli muun muassa Joensuussa ja Helsingissä.

– Rakennusala on aina vetänyt. Aloitin haalarihommista ja opiskeluaikana tulin Kesälahden maansiirrolle töihin. Sitä kautta päädyin Kreatelle, Teemu kertoo.

Teemun mielestä yksi työn hyvistä puolista on se, että vaikka päivät usein rakentuvat samalla tavalla, ne eivät koskaan ole samanlaisia. Yleensä Teemun päivä alkaa aamulla tietokoneelta ja seuraavaksi hän ohjeistaa työmaan väen päivän töihin. Aamupäivällä on aikaa hoitaa työmaan juoksevia asioita, kuten tavaratilauksia. Työvaiheiden edetessä Teemu pääsee yhdessä kollegoidensa kanssa ratkomaan erilaisia haasteita ja työn jälkeä saa ihailla konkreettisesti työn edetessä. Työpäiviin kuuluu usein myös erilaisia tapaamisia tilaajaorganisaation ja alihankkijoiden kanssa.