Reginan- ja Annikanlaiturit ovat keskeisiä, vielä rakentamattomia katuaukioita, jotka rajoittuvat jo osin rakennettuihin laivalaitureihin ja rakenteilla olevaan asuinkortteliin. Tulevaisuudessa rantareitti oleskelualueineen ja laitureineen tarjoaa viihtyisän virkistäytymispaikan.

Reginanlaiturin nykyistä laivalaituria jatketaan etelään Annikanlaiturin suuntaan ja Annikanlaituria puolestaan Reginanlaiturin suuntaan. Kummankin laiturin tausta-alueelle rakennetaan tukimuurien avulla katuaukio jalankulkijoille ja pyöräilijöille sekä laiturialueille kivetyt oleskelualueet. Reginanlaiturille nousee oleskelualue istuskeluportaineen ja vehreine istutuksineen, kun taas Annikanlaiturin läheisyyteen varataan tila kahvilarakennukselle. Urakassa toteutetaan myös jo osittain valmistuneelle Reginankujalle länsi- ja eteläreunaan jalkakäytävät sekä poikittaispysäköintipaikat.

Hyödynnämme erikoisosaamistamme myös tässä mielenkiintoisessa hankkeessa. Esimerkiksi rantalaiturielementtien valmistaminen ja niiden asentaminen tapahtuu vedenalaisena työnä. Lisäksi keskellä urakka-aluetta toinen toimija rakentaa taloa, mikä tuo oman haasteensa toteuttamiseen.

Urakkaan kuuluu myös ruoppausta, meritäyttöä, paikallavalettavia tukimuureja, kunnallisteknisiä putkituksia sekä pintarakenteita, kuten kiveyksiä, laatoituksia ja portaita. Tilaajana Helsingin kaupunki ja toteutusaika 8/2019 – 11/2020.

Reginanlaituri 1

Tila

Valmis

Kategoria

Osoite

Helsinki,
Herttoniemi

Valmistuminen

11/2019

Projektinjohtaja

Kai Ounasvuori

Projektin henkilöstö

Tehtävä Nimi Puhelin Sähköposti
Tero Toivonen +358 40 744 4416 tero.toivonen(a)kreate.fi

Artikkelit

Itäväylää asfaltoidaan Mustapuron kohdalla maanantaina 29.5.

Itäväylällä Mustapuron kohdalla tehdään perjantain 26.5. aikana valmisteluita viikonlopun jälkeen tapahtuvaa asfaltointia varten. Perjantaina eteläisimmällä kaistalla työmaan kohdalla olevat raskasesteet vaihdetaan lamelleihin eli kevyempiin sulkupylväisiin. Itäväylän kaikki kaistat tullaan asfaltoimaan…

Topias Lahti kiertotalouden tuotantopäälliköksi

Kreaten kiertotalousosaaminen sai uutta vahvistusta ympäristötekniikan insinööri (YAMK) Topias Lahden aloittaessa tuotantopäällikkönä. Hän on aiemmin työskennellyt useita vuosia ympäristökonsulttina sekä massiivipurkamisen ja rakennusjätteiden kierrättämisen parissa. – Olin ajatellut siirtyväni purku-…

Itäväylällä Sahaajankadun ylikulkusillalla liikenne siirtyy pohjoisille kaistoille – Siilitiellä tulossa väliaikaisia reittimuutoksia jalankulkijoille ja pyöräilijöille

Itäväylän pohjoisella ylikulkusillalla Roihupellon kohdalla sillan yläpuoliset korjaustyöt etenevät kolmanteen eli viimeiseen vaiheeseen. Sahaajankadun ylikulkusillalla työmaa-alue siirtyy sillan keskiosuudelta eteläisimmän kaistan kohdalle torstaina 18.5. Tästä johtuen keskustaan menevä liikenne ohjataan…