Hankkeen haastavuus tuli yksittäisistä vaativista työvaiheista, massiivisten materiaalivirtojen hallinnasta sekä laajasta kokonaisuudesta, jossa samalla alueella tehtiin useita eri työvaiheita samanaikaisesti eri toimijoiden kesken. Rakentamisen haastavuutta lisäsi myös Helsinki-Vantaan lentoaseman alueella liikkuva henkilömäärä, sillä työmaan ohi ja läpi kulki noin 15 miljoonaa vuosittaista matkustajaa. Liikenteen sujuvuuden ja ihmisten tyytyväisyyden takaaminen oli hankkeessa erittäin tärkeää.

T2 Infra -urakkaan kuului monipuolisten pohja- ja betonitöiden lisäksi louhintaa muun muassa nykyisen kehäradan päällä. Louhinnassa vaadittiin tarkkuutta ja taitoa, sillä urakassa liityttiin olemassa olevaan kehäradan juna-asemaan, joka sijaitsee aivan rakenteilla olevan pysäköintitalon alapuolella. Louhintatyön suoritti Kreaten oma Kalliorakentamisen yksikkö.

Lisäksi infraurakkaan kuului viisi siltaa, kuten ramppisiltoja ja kehäradan ylittävä kevyenliikenteen ratasilta. Kehäradan sisätiloihin rakennettavalle sillalle rakennettiin työaikaiset telineet sekä suojarakenne, joka toimi samalla myös louhintojen suojauksena. Rakentaminen tapahtui yöaikaan ratakatkoissa. Kehäradan alapuolella oli liikennettä koko ajan ja rataympäristössä toimiminen vaati oman osaamisensa.

Vaativat T2 -infrahanke on hyvä esimerkki projektista, jossa hyödynsimme eri yksiköidemme monipuolista osaamista taataksemme laadukkaan lopputuloksen. T2 Infra -hankkeessa hyödynsimme vankkaa pohja-, betoni-, kallio-, silta- ja väylärakentamisen osaamistamme.

Toteutusvaiheeseen siirryttiin heinäkuussa 2019 ja toteutusvaihe sisältyi Kreate Oy:n ja SRV:n, joka on osa T2 allianssia Finavia Oyj:n, Arkkitehtitoimisto ALA Oy:n, Arkkitehtitoimisto HKP Oy:n ja Ramboll Finland Oy:n kanssa, marraskuussa 2018 solmimaan sopimukseen infraosuudesta.

Pitkapuominen T2n tyomaalla 1

Tila

Valmis

Kategoria

Osoite

Helsinki-Vantaan lentoasema
Terminaali 2

Valmistuminen

11/2021

Projektinjohtaja

Ville Oikari

Projektin henkilöstö

Tehtävä Nimi Puhelin Sähköposti
Rakennuspäällikkö Ville Oikari +358 40 591 9276 ville.oikari(a)kreate.fi
Työmaapäällikkö Tatu Tarkiainen +358 50 539 5210 tatu.tarkiainen(a)kreate.fi
Vastaava työnjohtaja, kalliorakentaminen Olli Wéman +358 45 849 7888 olli.weman(a)kreate.fi

Artikkelit

Jatkamme urakointia Helsinki-Vantaan lentoasemalla – infrarakentamisessa siirrytään kehitysvaiheesta toteutusvaiheeseen

Siirrymme Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaali 2:n infraosuuden toteutusvaiheeseen. Allianssimallilla toteutettava ja valmistelevien töiden osalta aloitettu T2 Infra -hanke pääsee heinäkuun alusta täyteen vauhtiin. Kreaten toteuttama T2 Infra -kokonaisuus sisältää laajan kirjon…

Kreate Oy urakoi Helsinki-Vantaan lentoaseman Terminaali 2:n merkittävän infrahankkeen

Kreate Oy ja SRV Rakennus Oy, joka on osa T2-allianssia yhdessä Finavia Oyj:n kanssa, ovat solmineet 30.11.2018 sopimuksen Helsinki-Vantaan lentoaseman Terminaali 2:n allianssimallilla toteutettavasta infraosuuden kehitysvaiheesta. Lopullisesta infraosuuden toteutusvaiheeseen siirtymisestä…

Timo Mäkinen aloitti ratarakentamisen työnjohtajana

Rataosaajiemme joukko sai vahvistusta, kun Timo Mäkinen on aloittanut työnjohtajana.Rautatieuransa hän aloitti yli 20 vuotta sitten ja vuosien saatossa Timo – jonka monet tuntevat paremmin nimellä Stimby – on työskennellyt…