Kreaten pohja- ja insinöörirakentajat toteuttavat uudet katosrakenteet Pihkalan pesäpallostadionille siten, että katsomon 1 500 istumapaikkaa ovat katoksen alla. Urakkaan kuuluu myös vanhojen katsomo- ja katosrakenteiden kunnostaminen ja korjaaminen. Samalla toteutamme maarakentamisen ja perustustyöt sekä alueen kunnallistekniikan, istutukset, vihertyöt ja pintarakenteet.

Etelä-Suomen pesispyhätöksi kutsutun pesäpallokentän rakennushanke alkaa perustuksen rakentamisella – pilarianturoiden varaan asennamme katoksen massiivisen, noin 125 tonnin teräsrungon tammikuussa 2024. Teknistä haastavuutta tuo uuden katoksen ja olemassa olevan, 400 istumapaikan kattavan katoksen yhteensovittaminen. Vanhoja rakenteita korjaamme muun muassa vaihtamalla nykyisen katoksen vaurioituneet teräspilarit ja uusimalla elementtilaattojen saumaukset.

Edistämme työmaillamme materiaalien uusiokäyttöä ja kierrätystä. Tämä toteutuu Hyvinkään Tahkon kotikentällä kaivumaiden mahdollisimman tehokkaana hyödyntämisenä paikan päällä, mikä tuo kustannussäästöjä ja pienentää rakentamistöiden hiilijalanjälkeä.

Hyvinkään kaupungin tilaaman urakan arvo on yli 1,5 miljoonaa euroa ja urakka-aika on 10/2023–4/2024.

Kreate toimii pääurakoitsijana rakennusurakassa, jossa katetaan Superpesis-kenttänä toimivan Pihkalan pesäpallostadionin katsomo Hyvinkäällä.

Tila

Käynnissä

Kategoria

Osoite

Urheilukatu 19, Hyvinkää

Valmistuminen

04/2024

Projektinjohtaja

Tatu Tarkiainen

Projektin henkilöstö

Tehtävä Nimi Puhelin Sähköposti
Työpäällikkö Tatu Tarkiainen +358 50 539 5210 tatu.tarkiainen(a)kreate.fi
Työmaapäällikkö Aki Putto +358 50 568 5504 aki.putto(a)kreate.fi

Artikkelit

Kreate mukaan Koskelan varikon allianssiurakan kehitysvaiheeseen – tarjousvaiheessa alkanut yhteistyö jatkuu vahvistaen samalla yhtiön rataliiketoimintaa

Kreate oli Skanskan kumppanina Helsingissä sijaitsevan Koskelan varikkohankkeen allianssiurakan kilpailutusvaiheessa. Hyvin alkanut kumppanuus ratarakentamisen ja kiertotalouden osalta jatkuu myös kehitysvaiheessa. Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy teki elokuussa sopimuksen Koskelan varikkohankkeen allianssiurakan kehitysvaiheesta…

Kreate aloittaa Vihdissä ison väyläurakan – viime kuukausina tilauskantaan lähes 40 miljoonalla hankkeita

Kreate allekirjoitti Vihdin kunnan kanssa sopimuksen Hankasalontien urakan rakentamisesta. Lähes 10 miljoonan euron urakka käynnistyy viikolla 50. Yhteensä Kreaten tilauskantaan on kirjattu hankkeita loppuvuonna lähes 40 miljoonalla eurolla. Vihdin urakassa…

Johanna Toratti projektipäälliköksi

Väyläyksikössä laatupäällikkönä työskennellyt Johanna Toratti on siirtynyt projektipäälliköksi. –  Jatkan Oulussa mittavalla Poikkimaantien hankkeella keskittyen entistä enemmän projektipäällikön tehtäviin kuten talouden ja aikataulun hallintaan, Johanna kertoo.– Uusi toimenkuva tuo sopivasti…