Lempäälän kunnan tilaamassa urakassa maanalainen laajennuslouhinta etenee pintamurskeiden poistamisesta varsinaiseen louhintaan, jonka jälkeen ovat vuorossa kallioseinämien lujitus sekä salaojittaminen. Louhintaa teemme noin 4 000m³, pulttausta noin 1 000 juotosmetriä ja ruiskubetonointia noin 200 m³.
Haastavuutta työvaiheisiin tuo muun muassa tunnelin ajokorkeus, joka rajoittaa urakassa käytettävän kaluston kokoa. Lisäksi tunnelissa on otettava huomioon valumavedet, joten työmaalla on jatkuva pumppaus.
Kiertotaloutta edistetään siten, että kaikki poisajettava kiviaines hyödynnetään Lempäälän kunnan työmailla.
Urakka-aika on 10/2022–2/2023. Uimahalli-kylpylähanke valmistuu kokonaisuudessaan vuoden 2023 aikana.