Kreaten sillanrakentamisen ja -korjaamisen ammattilaiset toteuttivat kolme jalankulkijoille ja pyöräilijöille tarkoitettua siltaa Kämärin ainutlaatuiseen ja samalla haastavaan koskiympäristöön Varkaudessa. Noin 40 metriä pitkien ja 3,5 metriä leveiden siltojen kantavana rakenteena toimivat liimapuupalkit, kansirakenteena on syrjälankkukansi ja maatuet ovat betonia.

Siltapaikat sijaitsevat Ämmäkosken säännöstelypadon alapuolella, mikä toi oman haasteensa jo ensimetreillä. Ohijuoksutuksen takia pääsimme aloittamaan urakan huhtikuun sijaan vasta juhannuksena – toisaalta lämpimän ja vähäsateisen kesän ansiosta uusista juoksutuksista ei ollut rakennusvaiheessa pelkoa, ja sillat valmistuivat puolitoista kuukautta ennen urakka-ajan päättymistä.

Rakentamisen aikana huomioimme myös Kämärin monimuotoisen luontoympäristön. Kokeneet sillanrakentajamme etenivät mielenkiintoisessa urakassa muutenkin varmoin ottein ja  muun muassa siltojen pääkannattimina toimivat 36 metriä pitkät ja 9 tonnia painavat liimapuupalkit saimme paikalleen herkkää luontoa turmelematta.

Uusien siltojen ansiosta Kämärin koskiympäristö yhdistyy kaupungin kevyen liikenteen verkostoon. Samalla sillat avaavat kävelijöille ja pyöräilijöille mahdollisuuden päästä saareen, jonne ei ole ollut aiemmin kulkuyhteyttä. Toisen ja kolmannen sillan välissä sijaitsevasta ”uudesta” saaresta tekee erityisen sen läpi virtaava kalojen suosima tulvauoma. Turvasimme koskikalojen reitin rakentamalla saareen poikkisuuntaiset kalarummut.

Varsinaisen siltaurakan ja kalarumpujen lisäksi Kreate toteutti siltojen valaistuksen, ja osa työmaa-aikaisista teistä jää lenkkipolkujen pohjiksi. Kiertotalouden huomioimme työmaalla muun muassa siten, että urakan aikana syntyneitä louheita hyödynnetään kaupungin tulevissa hankkeissa.

20211119 072525

Tila

Valmis

Kategoria

Osoite

Kämärinsaari, Varkaus

Valmistuminen

11/2021

Projektinjohtaja

Antti Kakko

Projektin henkilöstö

Tehtävä Nimi Puhelin Sähköposti
Työpäällikkö Antti Kakko +358 400 579 820 antti.kakko(a)kreate.fi
Työmaapäällikkö Markus Tarvainen +358 50 402 2247 markus.tarvainen(a)kreate.fi

Artikkelit

Johanna Toratti projektipäälliköksi

Väyläyksikössä laatupäällikkönä työskennellyt Johanna Toratti on siirtynyt projektipäälliköksi. –  Jatkan Oulussa mittavalla Poikkimaantien hankkeella keskittyen entistä enemmän projektipäällikön tehtäviin kuten talouden ja aikataulun hallintaan, Johanna kertoo.– Uusi toimenkuva tuo sopivasti…

Pieni siirto, iso onnistuminen – Hessundinsalmen sillan harvinaislaatuisen betoninivelrakenteen tunkkaus onnistui erinomaisesti

Paraisilla toteutetaan erittäin vaativaa siltaa, joka rakentuu tehokkaassa tahdissa valokeilassa paistatelleen kaverinsa, Kirjalansalmen sillan kanssa samalle tieosuudelle. Pituuskisassa hopealle jäävä Hessundinsalmen silta haastaa kuitenkin sillan suunnittelijat ja rakentajat teknisellä vaativuudellaan.…

Pasilan jättiurakan seitsemänkaistainen silta ja levennetty Veturitie avattiin liikenteelle

Liikenteen helpottamiseksi Veturitien ajokaistoja lisättiin Höyrykadun ja Hakamäentien välillä. Uusi Veturitie kulkee junaradan vierellä Pasilankadulta Veturitien sillalle. Kyseessä on Pasilan pääkatu, jonka liikenne lisääntyy tulevaisuudessa.  Veturitien silta uusittiin kolme kertaa entistä leveämmäksi. Kaistojen määrä lisääntyi…