Kreatella on hallussaan 90 000 kappaletta yhtiön omia osakkeita.

Hallitus

Yhtiökokous, joka pidettiin 25.3.2024, valtuutti hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankinnasta ja niiden pantiksi ottamisesta seuraavasti:

Hankittavien tai pantiksi otettavien omien osakkeiden kokonaismäärä on yhteensä enintään 898 000 osaketta. Kreate ei voi yhdessä tytäryhtiöidensä kanssa omistaa ja/tai pitää panttina millään hetkellä enempää kuin 10 prosenttia kaikista Kreaten osakkeista. Omia osakkeita voidaan valtuutuksen nojalla hankkia vain Kreaten vapaalla omalla pääomalla.

Omia osakkeita voidaan hankkia yhdessä tai useammassa erässä säännellyllä markkinalla, jolla Kreaten osakkeet ovat kaupankäynnin kohteena hankintapäivänä muodostuvaan hintaan tai muuten markkinoilla muodostuvaan hintaan.

Kreaten hallitus päättää, miten omia osakkeita hankitaan ja otetaan pantiksi. Omien osakkeiden hankinnassa voidaan käyttää muun ohessa johdannaisia. Omia osakkeita voidaan hankkia muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankinta).

Omia osakkeita voidaan hankkia ja ottaa pantiksi muun muassa mahdollisten yrityskauppojen yhteydessä toteutettavien osakeantien aiheuttaman laimennusvaikutuksen rajoittamiseksi, Kreaten pääomarakenteen kehittämiseksi, luovutettavaksi mahdollisten yrityskauppojen yhteydessä, käytettäväksi kannustinjärjestelmissä tai mitätöitäväksi edellyttäen, että hankinta on Kreaten ja sen osakkeenomistajien etujen mukaista.

Valtuutus on voimassa Kreaten seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2025 saakka. Valtuutus kumoaa aiemmat käyttämättömät omien osakkeiden hankkimista ja niiden pantiksi ottamista koskevat valtuutukset.